Etusivu » Uutiset » Ylimaakunnalliset Kyläpäivät kutsuvat jälleen syyskuussa

Ylimaakunnalliset Kyläpäivät kutsuvat jälleen syyskuussa

Kirjoitti Sanna Keskinen | 03.09.2010 klo 13:14

Pohjois- ja Keski-Pohjanmaan yhteiset Kyläpäivät kutsuvat kylien väkeä ja kylien kehittämisestä kiinnostuneita koolle jälleen syyskuussa. Vuorovuosina kummassakin maakunnassa järjestettävillä Kyläpäivillä pääsee tapaamaan muita kylien aktiiveja, vaihtamaan kuulumisia ja poimimaan parhaita paloja toisten kokemuksista myös omalla kylällä hyödynnettäviksi.

Tällä kertaa Kyläpäivät järjestetään Pudasjärven Pikku-Syötteellä sijaitsevassa Syötekeskuksessa (Syötekeskuksentie 126) 24.-25. syyskuuta. Ohjelmaan on tullut viime hetken muutos, sillä elokuvaohjaaja Markku Pölönen ei pääsekään paikalle ja hänen tilallaan kyliä kannustaa toimintaan kirjailija Matti Mäkelä, joka puhuu otsikolla "Ei kyliltä mitään puutu". Mäkelän lisäksi kyläpäiville saapuvat muun muassa maakuntajohtaja Pauli Harju ja MTV3:n toimittaja Outi Airola. Tarjolla on sekä asiaa että rentoa yhdessä oloa ja tekemistä. Päivien tarkempi ohjelma on täällä: Kyläpäivät 2010 -ohjelma

Keskeisessä roolissa ovat kylien omat tarinat, joita sekä tuotetaan päivien aikana itse että kuullaan kummankin maakunnan alueelta. Tarinoiden avulla pyritään levittämään hyviä käytäntöjä ja ideoita sekä pohtimaan, miten väki ja erityisesti nuoret saataisiin pysymään maaseudulla.

Kyläpäivien seminaari ja ruokailut ovat maksuttomia, majoittuminen maksaa 20 euroa henkilöltä. Kyläpäiville järjestetään edestakainen, maksuton bussikyyti reitillä Kaustinen – Toholampi – Ylivieska – Oulainen – Oulu – Pudasjärvi – Pikku-Syöte.  

Ilmoittaudu Sinäkin mukaan viimeistään 17.9.2010 osoitteeseen miia.latvala(at)psk.fi tai puhelimitse 044 312 0568. Ilmoitathan samalla yhteystietosi, osallistutko kummankin päivän ohjelmaan, mahdolliset erityisruokavaliot sekä majoitustarpeesi.

Pohjois-Pohjanmaan kylät ry ja Keskipohjalaiset kylät ry järjestävät Kyläpäivät yhteistyössä HYMY-hankkeen ja Kipinää Kylille -hankkeen kanssa.




Kirjoita kommentti



Tilaa uutiskirje sähköpostiisi