Etusivu » Uutiset » Suojellun Pukserin huvilan kunnostaminen palkittiin vuoden opintotekona

Suojellun Pukserin huvilan kunnostaminen palkittiin vuoden opintotekona

Kirjoitti Uutispuuro | 19.05.2011 klo 16:03

Talkoolaiset levähdystauolla Pukserissa huhtikuussa 2011.
Talkoolaiset levähdystauolla Pukserissa huhtikuussa 2011.

Maaseudun sivistysliitto (MSL) on valinnut Eläkeliiton Oulun yhdistyksen Pukserin huvilan kunnostamisen vuoden 2010 opintoteoksi. Huvilan kunnostaminen on vaatinut valtavasti talkootyötä ja entisöinnin ja työmenetelmien opiskelua.

Eläkeliiton Oulun yhdistys osti vanhan oululaisen Pukserin huvilan 23.6.1998. Suojellun huvilan kunnostaminen on vaatinut mittavan määrän työtä. Peruskorjaus, saneeraus ja uudisrakentaminen on jatkunut tähän päivään asti.

Oikeanlaisen korjaamisen oppimisessa on tehty yhteistyötä Museoviraston kanssa. Museovirasto on ohjannut entisöinnin ja työmenetelmien opiskelua. Nykyään Pukseri tarjoaa oivat puitteet monille juhlille, kokoontumisille ja opintoryhmille.

Opintoryhmätoiminta on luonut hyvän pohjan talkootyölle huvilan kunnostamisessa ja työn dokumentoinnissa.

Kymmenen ensimmäisen vuoden ajan Pukserin isäntänä toimi Alpo Himanka apunaan Sauli Oja. Kolmen viimeisen vuoden ajan vastuuta on kantanut emäntänä Elvi Kärkkäinen.

Eläkeliitolla on 9. kesäkuuta kesäjuhla, jossa MSL luovuttaa Oulun Eläkeliiton yhdistykselle Pukserin puurtajien –opintoryhmän saavutuksista  stipendin Pukserin hankintoihin.

Maaseudun sivistysliiton jäsenjärjestöjen noin 1100 opintoryhmässä opiskellaan vuosittain noin 30000 tuntia esimerkiksi kieliä, atk-taitoja, liikuntaa tai kädentaitoja. Opintotoimintaan osallistuu noin 23000 henkilöä. Opintoryhmien toimintaa tuetaan noin 82000 eurolla.

Maaseudun Sivistysliiton opintokeskus on yksityinen valtakunnallinen aikuisoppilaitos, joka järjestää yhteistyössä jäsenjärjestöjensä kanssa kursseja, luentoja, seminaarisarjoja ja monenlaisia koulutustilaisuuksia. MSL-opintokeskus tukee ihmisten monipuolista kehittymistä, kykyä toimia yhteisöissä ja edistää kansanvaltaisuutta yhteiskunnassa.




Kirjoita kommentti


If you have trouble reading the code, click on the code itself to generate a new random code.
 
Tilaa uutiskirje sähköpostiisi