Etusivu » Uutiset » Pikkaralassa voi vielä pumpata kaivoa ja ruokkia eläimiä

Pikkaralassa voi vielä pumpata kaivoa ja ruokkia eläimiä

Kirjoitti Miia Latvala | 18.09.2011 klo 23:58

Koululaiset saivat testata Vasalan talolla pumppukaivoa.
Koululaiset saivat testata Vasalan talolla pumppukaivoa.
Pikkaralassa on perinteistä kulttuurimaisemaa.
Pikkaralassa on perinteistä kulttuurimaisemaa.
Kävelykierroksella oli ProAgrian laatimia tietotauluja muun muassa kiviaidasta.
Kävelykierroksella oli ProAgrian laatimia tietotauluja muun muassa kiviaidasta.

Pikkaralan kylätoimikunta järjesti yhteistyössä Pikkaralan koulun, PSK-Aikuisopiston Kipinää kylille –hankkeen ja ProAgria Oulun YmpäristöAgro –hankkeen kanssa kotiseutukävelypäivän 3.9.2011. Kotiseutukävely järjestettiin Pikkaralan koulun koululaisille ja muille kyläläisille.

Lauantaiaamuna kokoonnuttiin Pikkaralan koululle kuulemaan päivän ohjelmaa opettajan Esa Kiviharjun johdolla. Pienemmät koululaiset lähtivät kävelemään Vasankankaan alueelle ja isommat koululaiset lähtivät pidemmälle matkalle pyörillä Pikkaraisen kylän alueelle. Kävelijöiden ensimmäisenä pysähdyspaikkana oli Vasankankaan viljelymaisemaan sijoittuva kohde (kuvat 3 ja 4). Pikkaralan pellot, metsäalueet, talot ja ladot edustavat parhaimmillaan kulttuurimaisemaa, jossa maatalous ja rakentaminen ovat asettuneet luontevasti keskelle luonnon monimuotoisuutta.

Lisäksi kotiseutukävelijät tutustuivat Vasanojan kosteikkoon sekä erittäin mielenkiintoiseen Vasalan pihapiiriin, joka on luokiteltu Pohjois-Pohjanmaan Ympäristökeskuksen tekemässä ”Maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelmassa” yhdeksi alueen kulttuurihistorialliseksi kohteeksi. Talon asukas Anna Vasala kertoi kyläläisille paikan historiaa, esitteli harvinaista kivikellaria ja savusaunaa. Lisäksi koululaiset saivat testata pihassa olevaa pumppukaivoa sekä syöttää kanaa ja kukkoa.

Ennen koululle paluuta kävelijät kuulivat vielä tietoja kiviaidasta. Aidalle ja muihinkin kohteisiin oli tietokyltit valmistanut Maarit Satomaa ProAgria Oulusta.

Pyöräilijät puolestaan polkivat aluksi muutaman kilometrin päähän Pikkaraisenkylälle, jossa oppaat jo olivatkin vastassa.  Mikonahon kirkasvetisen lähteen äärelle kokoonnuttiin muistelemaan vanhoja tarinoita kylältä. Sakari Pesämaa muisteli omia lapsuusvuosiaan, jolloin peltotöiden jälkeen kokoonnuttiin saman lähteen ympärille.

Mikonahon kodan äärellä maisteltiin kotitekoista viinimarjamehua. Samalla Heikki Pesämaa johdatti koululaisten ajatukset monta sataa vuotta ajassa taaksepäin. Tuolloin vieressä virtaava Oulujoki oli aikansa valtatie, jota pitkin kuljetettiin tervaa Kainuusta Ouluun.  Pikkaraisenkylä syntyi joen varrelle korkean mäen päälle.

Koululle oli Pikkaralan kylätoimikunta järjestänyt kävelyn jälkeen toimintaa; poniajelua, onnenpyörän pyöritystä, arpajaiset ja pienimuotoista kisailua. Tapahtuman ohessa oli osallistujilla mahdollista käydä kirjastoautolla sekä mittauttaa verenpaineensa Sydänpiirin järjestämässä tietopisteessä. Lisäksi kylätoimikunta piti päivän ajan kahviota ja makkaran myyntiä. Päivän koko tuotto meni Pikkaralan koulun hyväksi.

Kokonaisuudessaan päivä oli erittäin onnistunut. Mukavan päivän aikana oppilaat kuulivat monta mielenpainuvaa vanhaa tarinaa omasta kotikylästään. Koululaisten ja muidenkin kyläläisten mielestä oli mielenkiintoista saada omasta asuinalueesta tietoa. Tuttujen paikkojen ohi tulee kuljettua päivittäin, mutta harvoin pysähdytään miettimään paikkojen historiaa. Kotipaikkatietous lisää myös yhteisöön kuulumisen tunnetta

Kotiseutukävelyyn on luvassa myös jatkoa. Kyläläiset ovat Oulun kaupungin Juha Markkolan kanssa suunnittelemassa ”harjukävelyä”, joka järjestetään 21. syyskuuta 2011 kello 17 alkaen. Tällöin tutustutaan Pikkaralan Hangaskankaan harjuun ja pohditaan alueen maisemointiin liittyviä asioita.




Kirjoita kommentti


If you have trouble reading the code, click on the code itself to generate a new random code.
 
Tilaa uutiskirje sähköpostiisi