Oulun Aittatori täyttyy maakunnan tuotteista 10. syyskuuta
Syyskuun toisena lauantaina kello 10-16 Oulun Aittatorilla esittäytyvät maakunnan parhaat maut lähiruokatorilla. Maaseudun Sivistysliiton Uutispuuro-hankkeen järjestämässä tapahtumassa on mukana 25 näytteilleasettajaa Pohjois-Pohjanmaalta. Torilla voi tutustua maakunnan ruokatarjontaan marjatuotteista hunajaan, lihasta leipään ja yrtteihin. Paikalla on myös järjestöjä kertomassa muun muassa luonnonantimista ja niiden käytöstä.
Lavalla on ohjelmaa koko päivän ajan aina tasatunnein Lauri Salovaaran juontamana. Päivän aikana kuullaan ruoka-aiheisia tietoiskuja, musiikkia ja tarinaniskentää, kilpaillaan keitontekotaidoissa ja nähdään teatteria.
Tapahtuman järjestämisessä on mukana myös Maaseudun Sivistysliiton Syökkö nää lähiruokaa? -hanke. Tapahtuma on osa Kalevan Ookko nää -tapahtumasarjaa. Alueen yhteyteen tulee myös Oulun Tervaporvarien nuorkauppakamarin lastenmaailma, missä voi muun muassa tavata maatilan eläimiä.
Ohjelma:
10 Tapahtuman
avaus Maaseudun Sivistysliiton toiminnanjohtaja Paula Yliselä, sanomalehti
Kalevan päätoimittaja Markku Mantila: Ruokaa ja uutiset – molemmat on saatava
läheltä
Ruoka-Suomi teemaryhmän sihteeri Heidi Valtari, suunnittelija, Turun yliopiston
koulutus- ja kehittämiskeskus Brahea
11 Tietoisku:
Vastapainoa pikaruoalle, Kalevi Lämsä, Slowfood-liike
Marttojen keittokisa
12 Oulun
tervaporvarien nuorkauppakamari julkistaa Vuoden Positiivisimman Oululaisen
12.15 Tietoisku: Mitkä ovat sienten terveysvaikutukset? Niilo Huttunen,
Sieniseura
13 Tietoisku: Voiko lähiruoka olla gurmeeta? paistinkääntäjien Oulun vouti Tomi Lantto, Riskiteatteri esiintyy
14 Tietoisku:
Mitä on luomu? Biovälitys
Aki Louhela – mies ja kitara (akustinen)
15 Tietoisku:
Miten ruokapiiri toimii, Helmi Määttä, Oulun yliopiston ylioppilaskunnan luomupiiri,
tarinaniskijä ja luomuviljelijä Arto Kopola
16 lopetussanat: Maaseudun Sivistysliitto, Pohjois-Suomen aluepäällikkö Elina Vehkala, ruoantunnistuskisan arvonnan voittajat
Torilla esittäytyvät 4H, Antti Valtokarin limousin-tila, Biovälitys, Calendan yrtit, Helena Joensuu-Tervolan hunaja, Kaleva, KantriOulu-hanke, Kasvishovi Oy, Kärsäkäs Oy, Maaseudun Sivistysliitto, Martat, Mikon luomuperuna, MTK, Niemitalon juustola, Pottumies, Puttaan kartano, Raunon perinneleipä, Ritvan Herkku, Sieniseura, Sortolan jäätelö, Tannilan porotuote, Willikala, Vimparin Marjatila, Vääräkankaan hunaja ja YmpäristöAgro/ ProAgria Oulu/ Maa- ja kotitalousnaiset.
Myös osa torin yrityksistä osallistuu lähiruokapäivään tarjouksin.
Tervetuloa nauttimaan lähiruoasta ja hyvästä tunnelmasta!
Kirjoita kommentti
Kyläyhdistys perusti itse nuorisotalon
15.05.2012
Maakuntafestarit tuovat Pohjois-Pohjanmaan Ouluun kesäkuussa
27.04.2012
Citymaalainen syöksyy maaseudun arkeen
27.04.2012
Hailuotolaisnuorille näytetään saaren globaali puoli
