Etusivu » Uutiset » Oulu näyttää eurooppalaisille senioreille parhaimman puolensa

Oulu näyttää eurooppalaisille senioreille parhaimman puolensa

Kirjoitti Pia Alatorvinen | 28.06.2011 klo 16:31

Puolalainen Jadwiga Becela sai kuivaharjoitella vastomista Pukserissa.
Puolalainen Jadwiga Becela sai kuivaharjoitella vastomista Pukserissa.
Sauvakävelyssä sauvat meinasivat mennä ensin vääriin käsiin, mutta itse kävely sujui kuin konkareilta.
Sauvakävelyssä sauvat meinasivat mennä ensin vääriin käsiin, mutta itse kävely sujui kuin konkareilta.
O sole mio kajahti komeasti kahdella kielellä.
O sole mio kajahti komeasti kahdella kielellä.

Kun bussi kaartaa Hietasaareen Pukserin pihamaan päätyyn, auringonpaisteessa avautuva näkymä kirvoittaa ihastuksen huokauksia matkustajilta. Matkaajat ovat Senior Intercultural Cocktail -hankkeen osallistujia.

Parikymmentä ikäihmistä ympäri Eurooppaa vierailee vuoden aikana toistensa kotikaupungeissa Ranskassa, Puolassa, Italiassa ja Espanjassa. Tällä viikolla Grundtvig-ohjelmasta rahoitetun hankkeen osallistujat vierailevat Oulussa

Suomalainen juhannusidylli, jonka eläkeliittolaiset Pukserin pihalle loihtivat, oli eurooppalaisten mieleen. Lohikeitto maistui, sauvakävely kiinnosti ja saunavastallakin päästiin kuivaharjoittelemaan ennen seuraavan päivän saunailtaa Myllyojan asukastuvalla.

Vaikka yhteistä kieltä ei kaikille löytynytkään, viesti tuntui menevän perille näyttämällä. Sauvat viuhuivat rytmikkäästi kävelylenkillä ja yhteislauluissa löytyi ainakin yhteinen sävel.

Hankkeen tavoitteena on tutustua osallistuvien maiden kulttuuriin, perinteisiin ja jakaa kokemuksia ja ajatuksia yhdessä ja siirtää perinteitä myös nuoremmille sukupolville. Suomenvierailulla teemana on sauna- ja ruokakulttuuri.

Porukka tutustuu Ouluun opastettuna ja omin päinkin. Apulaiskaupunginjohtaja Sinikka Salo ottaa seniorit vastaan Aleksinkulmassa. Torstaina vietetään päätöstilaisuutta Kempeleen nuorisoseurantalolla.

Hankkeessa on Maaseudun sivistysliiton yhteistyökumppaneina Pohjois-Pohjanmaan Eläkeliiton piiri ja sen paikallisyhdistykset.

Grundtvig on Euroopan unionin vaihto- ja yhteistyöohjelma aikuiskoulutukselle. Grundtvig-ohjelman avulla tuetaan eurooppalaisten aikuiskoulutusorganisaatioiden yhteistyötä sekä aikuiskoulutusorganisaatioiden välistä opiskelija- ja henkilökuntavaihtoa. Osa ohjelmasta on avoin koko aikuisväestölle.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 




Kirjoita kommentti


If you have trouble reading the code, click on the code itself to generate a new random code.
 
Tilaa uutiskirje sähköpostiisi