Nuoria ja maahanmuuttajia halutaan asumaan maalle
Maaseudun Sivistysliitto (MSL) aloittaa Pohjois-Pohjanmaalla uuden Koti maalla –hankkeen, jonka tarkoituksena on edistää nuorten ja maahanmuuttajien jäämistä maalle asumaan.
MSL:n tammikuussa päättyneessä Muutoksessa mukana –monikulttuurisuushankkeessa todettiin, että yhteisöjen kehittämistä tarvitaan ja kunnissa tämän oppiminen kestää vuosia. Tässä työssä kunnat tarvitsevat ulkopuolista apua koulutuksessa ja tavoitteiden saavuttamisessa.
Kolmivuotisella Koti maalla -hankkeella pyritään saamaan nuoret ja maahanmuuttajat osaksi yhteisöä. Kuntien viranomaisille ja päätöksentekijöille sekä kolmannelle sektorille halutaan antaa välineitä vuorovaikutukseen ja yhteiseen toimintaan. Hankkeeseen kuluvat Liminka, Raahen seutukunta ja Pudasjärvi.
Hankkeessa perustetaan kuntakohtaisia keskusteluryhmiä, joihin otetaan mukaan nuoria ja maahanmuuttajia ja pidetään työpajoja sekä tuotetaan materiaalia hyvistä käytännöistä ja levitetään niitä.
Hanke rahoitetaan suurimmaksi osaksi Euroopan sosiaalirahastosta ja osin osallistuvien kuntien ja MSL:n varoilla. Hankkeeseen haetaan yhtä kokoaikaista ja yhtä osa-aikaista työntekijää.
Lisätietoja hankkeesta aluepäällikkö Elina Vehkalalta p. 040 568 3404, elina.vehkala(at)msl.fi.
Kirjoita kommentti
Kyläyhdistys perusti itse nuorisotalon
15.05.2012
Maakuntafestarit tuovat Pohjois-Pohjanmaan Ouluun kesäkuussa
27.04.2012
Citymaalainen syöksyy maaseudun arkeen
27.04.2012
Hailuotolaisnuorille näytetään saaren globaali puoli
