Neljäs Uutispuuro-lehti keskittyy lähiruokaan
Neljäs Uutispuuro-lehti ilmestyy 20. lokakuuta. Lehden teemana on tällä kertaa lähiruoka.
Pohjois-Pohjanmaalla joka kotiin jaettavassa lehdessä paneudutaan maakunnan ruokakulttuuriin, perinteisiin ja nykymenoon. Tapaamme eri tavoin ruoasta innostuneita kuluttajia ja tuottajia, tutustumme luonnonantimiin ja lähiruoan ympärille syntyneisiin yrityksiin.
Uutispuuro-maaseututiedotushanke päättyy vuoden 2011 lopussa. Maaseudun Sivistysliitto on hakenut Ely-keskukselta rahoitusta maaseututiedotuksen jatkohankkeelle vuosille 2012−2014.
Jatkohankkeessa on tarkoituksena uppoutua puolivuosittaisiin teemoihin, kuten maaseudun identiteettiin, maakunnan tuotteisiin ja luovaan maaseutuun. Oman lehden sijaan ilmoitustilaa maaseutu-uutisille hankitaan säännöllisesti paikallisten lehtien sivuilta.
Jatkossa tiedotuksessa keskitytään myös erilaisten tapahtumien ja keskustelutilaisuuksien järjestämiseen maakunnassa ja niiden aiheiden taustoittamiseen ja keskustelun herättämiseen julkisuudessa.
Kirjoita kommentti
Kyläyhdistys perusti itse nuorisotalon
15.05.2012
Maakuntafestarit tuovat Pohjois-Pohjanmaan Ouluun kesäkuussa
27.04.2012
Citymaalainen syöksyy maaseudun arkeen
27.04.2012
Hailuotolaisnuorille näytetään saaren globaali puoli
