Lumokuun talli kuntouttaa mieltä
Elanto maalta: Tuuli tuivertaa Pyhäsalmen Komujärven rantamilla niin, että Minna Niemetmaan ja Heidi Hakolan kaviolliset työkaverit meinaavat hermostua. Aitauksesta irtipäässeet aasit ja hevoset tepsuttavat naisten paimentamana hyvässä parijonossa kuuliaisesti omiin pilttuisiinsa.
Lumokuun tallissa vallitsee hetken päästä tyytyväinen hörähtely. Minihevoset alkavat rapsutella toisiaan hampaillaan. Varsa kerjää sateessa kastuneen karvansa kuopsutusta Minnalta. Harjauskäsittelyyn pääsee kuitenkin ensimmäisenä aikuisen suomenhevosen turkki.
Sisarukset Minna ja Heidi perustivat Lumokuu-yrityksen kotikonnuilleen pari vuotta sitten. Siitä asti alle kolmikymppiset naiset ovat tarjonneet monipuolisia palveluja hevosten ja maalaismaiseman ympärillä. Tallilla tarjotaan sosiaalipedagogista hevostoimintaa. Se ei tarkoita ratsastelua ja hevosten halailua.
Sosiaalipedagogisessa työssä toiminnalla on aina jokin tavoite, joka vaihtelee asiakkaan mukaan. Työ voi olla aluksi pelkkää karsinoiden puhdistustakin. Minna ja Heidi kertovat, että myös hevosen harjaaminen voi auttaa ihmistä esimerkiksi vapautumaan jännityksestä, oppimaan luottamusta hevoseen ja saamaan onnistumisen elämyksiä.
”Jo se, että uskaltaa lähestyä isoa eläintä, voi kasvattaa itseluottamusta”, Heidi toteaa.
Arkisten hevosenhoitotöiden lomassa arempiakin asioita pystyy sanomaan ääneen helpommin, kun katseen voi keskittää harjaan tulleen takun selvittämiseen toisen ihmisen sijasta. Kaikille ei terapiamuotoinen sohvalla avautuminen onnistu.
Naiset ovat kouluttautuneet sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ammattilaisiksi Kuopion yliopiston täydennyskoulutuskeskuksessa. Heidi on koulutukseltaan myös artesaani ja Minna sosionomi. Hevosharrastus sisaruksilla juontaa jo lapsuudesta ja kokemusta kaviollisista heillä on jo parinkymmenen vuoden ajalta. Minna ja Heidi ovatkin onnistuneet yhdistämään koulutuksensa ja kokemuksensa monipuoliseksi yritykseksi.
Tällä hetkellä Lumokuulla on viisipaikkainen tukiasuntola mielenterveyskuntoutujille. Tallilla tarjotaan myös tavallisia ratsastustunteja ja -leirejä sekä lapsille että aikuisille. Lumokuu on järjestänyt retkiä kehitysvammaisille, mielenterveyskuntoutujille ja vanhuksille.
Retkien sisältöä voidaan räätälöidä toiveiden mukaan. Esimerkiksi käsityöhaluisille Heidi voi opettaa kädentaitoja ja vanhuksille upean Karvolan entisöidyn pirtin vanhat esineet tuovat mieleen paljon jo unohtuneitakin muistoja ja sanoja. Eikä siinäkään vielä kaikki, lisäksi Lumokuusta voi saada rentouttavaa hot stone –hierontaa.
Minna ja Heidi pursuavat myös lisää ideoita, Karvolan rannalle piirtyy jo suunnitelmia patiosta ja paljusta ja pienestä kotieläinpihasta. Uranaisia ja työnarkomaanejako? Ei suinkaan, sisaruksilla on pieniä lapsia, jotka ovat vielä kotihoidossakin. Miten se on mahdollista?
”Hoidamme toistemme lapsia vuorotellen”, naiset kertovat. Miehet hoitavat oman osansa ja isovanhempien turvaverkkokin on lähellä. Yrittäjäksi lähteminenkin oli isoista investoinneista huolimatta helpompaa, kun seiniä ja maita oli valmiina suvun hallussa.
”Nyt saamme tehdä tätä työnämme, muuten palloilisimme tallilla vapaa-aikana”, Minna sanoo.
Elanto maalta -juttusarjassa tutustutaan erilaisiin Pohjois-Pohjanmaan maaseudulla sijaitseviin yrityksiin.
Kirjoita kommentti
Kyläyhdistys perusti itse nuorisotalon
15.05.2012
Maakuntafestarit tuovat Pohjois-Pohjanmaan Ouluun kesäkuussa
27.04.2012
Citymaalainen syöksyy maaseudun arkeen
27.04.2012
Hailuotolaisnuorille näytetään saaren globaali puoli
