Etusivu » Uutiset » Lähde mukaan hakemaan pontta kylätalojen kehittämiseen!

Lähde mukaan hakemaan pontta kylätalojen kehittämiseen!

Kirjoitti Sanna Keskinen | 08.02.2010 klo 14:49

Livolla kylätalona toimii vanha koulu, jonne Livokas ry on keskittänyt monipuolisia toimintojaan. Kuva: Minna Perttu
Livolla kylätalona toimii vanha koulu, jonne Livokas ry on keskittänyt monipuolisia toimintojaan. Kuva: Minna Perttu

Pohjois-Pohjanmaalla haetaan pontta kylätalojen kehittämiseen. Monilla kylillä tyhjiksi jääneet kyläkoulut ovat saaneet uuden elämän kyläläisten kokoontumispaikkoina. Isojen kiinteistöjen hallinnoinnissa ja kunnossapidossa on kuitenkin omat kommervenkkinsä.

PSK-Aikuisopiston hallinnoima Kipinää kylille –hanke ja Kuusaan kylätalon esiselvityshanke vievät kylätoimijat helmikuussa tutustumisretkelle kahteen aktiiviseen kylään, jotka ovat onnistuneesti pitäneet huolta kylätaloistaan jo pidemmän aikaa. Retkikohteet löytyvät Pudasjärveltä, jossa päivän aikana tutustutaan Livon kylätaloon sekä Konttilan kylään Siurualla.

– Livon kylä on hyvä esimerkki siitä, kuinka pienikin kylä voi monella tapaa kehittää toimintaansa. Livolla on kylätalon ympärillä hyvin monenlaista toimintaa, kertoo Kipinää kylille –hankkeen projektisuunnittelija Miia Latvala.

Konttilan kylällä tavataan taiteilija Kari Tykkyläinen, joka veti Kaupunki-Kylät –hanketta Pudasjärvellä ja kertoo kokemuksista ja ideoista kylien kehittämiseen.

– Paljon voi saada aikaan, kun on uskallusta ja rohkeutta toteuttaa joskus hulluiltakin tuntuvia ideoita, kannustaa Latvala.

Retken tavoitteena on saada hyviä vinkkejä ja tietoa kylätalojen toiminnoista, investoinneista, ylläpidosta ja rahoituksesta.

– Toivottavasti saadaan käytännön kokemusta niin hyvästä kuin pahastakin, eli tavoitteena on kiertää karikot omalla kylällä ja luovia avovesille kylätalon toimintojen ja remontointien kanssa, kertoo Kipinää kylille –hankkeessa työskentelevä ja kotikylänsä Kuusaan kylätaloa Haapajärvellä kehittävä Heikki Kumpula.

Retkelle lähdetään lauantaina 20. helmikuuta Haapajärveltä ja Kuusamon suunnalta. Haapajärven bussi poimii mukaan lähtevät sovituilta pysäkeiltä valtatie neljän varresta. Koillismaalaisia on lupautunut kuljettamaan Harri Kemppainen, ja kyydistä sovitaan tarkemmin, kunhan lähtijöiden määrä on tiedossa.

Mukaan linja-autoon mahtuu 52 ensimmäistä ilmoittautujaa. Haapajärveltä bussi starttaa Kuusaan kylältä kello 7.30, ja perillä Livolla ollaan noin kello 12. Perillä nautitaan omakustanteinen lounas (8 euroa) ja tutustutaan kylätalon toimintaan. Iltapäivällä siirrytään Konttilan kylään, josta lähdetään paluumatkalle noin kello 16.30. Retken hinta on 15 euroa.

Kipinää kylille –hanke on Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston osarahoittama. Tuen on myöntänyt Pohjois-Pohjanmaan TE-keskus. Kuusaa-Jokelan kylätalon ja lähiympäristön toiminnallisuuden kehittäminen –esiselvityshankkeen rahoitus on saatu Keskipiste-leaderistä.

Lisätietoja ja ilmoittautumiset: 

18. helmikuuta mennessä osoitteeseen miia.latvala@psk.fi tai numeron 044-3120 568, Oulun eteläisen alueelta myös osoitteeseen heikki@kuusaa.com tai numeroon 044-3120 777. 




Kirjoita kommentti


If you have trouble reading the code, click on the code itself to generate a new random code.
 
Tilaa uutiskirje sähköpostiisi