KyläLeader karsii kiemuroita ja tekee kylien kehittämisen helpommaksi
Nouseva Rannikkoseutu –Leader-ryhmän alueella kokeillaan parhaillaan rahoitusmallia, joka mahdollistaa uuden toiminnan käynnistämisen kylillä helpon ja yksinkertaisen tuen avulla. KyläLeaderiksi nimetyn hankerahan hakeminen ja hallinnointi on tehty helpoksi, jotta kynnys ryhtyä tuumasta toimeen ei kasvaisi liian korkeaksi.
– Tällaiselle tukimuodolle on selvästi ollut tilausta. Hieman vastaavaa on kokeiltu tänä vuonna Rieska- ja Keskipiste-Leaderin alueella, ja siellä hankehakemuksia on tullut mukavasti, kertoo toiminnanjohtaja Soila Haapsaari Nouseva Rannikkoseutu ry:stä.
KyläLeaderin kautta hanketukea voivat hakea yhdistykset ja nuorten ryhmät. Nuorten ryhmissä tulee olla vähintään kolme 13–20 -vuotiasta henkilöä. Lisäksi ryhmän vastuuhenkilön täytyy olla täysi-ikäinen.
Tuettavien hankkeiden teema on vapaa. Se voi liittyä esimerkiksi tapahtumien järjestämiseen tai vaikkapa kylälehden julkaisuun. Tukea KyläLeaderin kautta voi saada 100–500 euroa. Tuen osuus on 90–100 prosenttia kokonaiskustannuksista.
Tukimuodossa on myös se hyvä puoli, että 70 prosenttia tuesta maksetaan hakijalle ennakkoon viikon sisällä myönteisestä tukipäätöksestä. Siten omaa pääomaa tarvitaan hankkeen toteuttamiseen vain vähän. Tuen hakuaika on kaksi kertaa vuodessa eli syys- ja maaliskuussa. Tukipäätökset tekee Nouseva Rannikkoseutu ry:n hallitus.
Nuoret ovat KyläLeaderissa tärkeä kohderyhmä, mutta tukimuodon avulla tavoitellaan myös tähän asti passiivisina pysytelleiden kylien saamista mukaan kehittämään kyliä hankkeiden avulla.
– Rahan avulla voidaan kylillä toteuttaa yhdessä tehtyjä pieniä juttuja ilman raskasta hankehallinnointia, rohkaisee Haapsaari.
Leader-ryhmän tavoitteena on myös kasvattaa kyliä ja nuoria mukaan projektimaailmaan ja hankkeiden kautta tapahtuvaan kehittämistyöhön. Lisätietoja KyläLeaderistä ja sen hakemisesta löytyy osoitteesta http://www.nousevarannikkoseutu.fi/kylien_kehittaminen/kylaleader/
Kirjoita kommentti
Pellossa perihopeat arvottiin
16.01.2012
Maaseudun anti kiinnosti kaupunkilaisia
16.01.2012
Luomu- ja lähiruoan verkkokauppa avaa Muhoksella
13.01.2012
Tule Uutispuurolle Oulun kaupunginkirjastolle!
