Etusivu » Uutiset » Kuntaliitos herättää tunteita myös jälkikäteen

Kuntaliitos herättää tunteita myös jälkikäteen

Kirjoitti Sanna Keskinen | 26.10.2010 klo 14:25

Oululainen kaupunginvaltuutettu Satu Haapanen (vihr.) kyseli siikalatvalaisilta, ovatko nämä saaneet riittävästi ulkopuolista tukea yhdistymisprosesstinsa toteuttamiseen. Kuva: Sanna Keskinen
Oululainen kaupunginvaltuutettu Satu Haapanen (vihr.) kyseli siikalatvalaisilta, ovatko nämä saaneet riittävästi ulkopuolista tukea yhdistymisprosesstinsa toteuttamiseen. Kuva: Sanna Keskinen

Palveluiden säilyminen kylillä puhutti maanantaina Siikalatvalla, kun Piippolan käsi- ja taideteollisuusopistolle kokoontui sankka joukko väkeä pohtimaan voiko maalla elää kuntaliitoksen jälkeenkin.

Maaseudun Sivistysliiton Uutispuuro-hankkeen, sanomalehti Kalevan ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen järjestämässä tilaisuudessa keskustelu velloi runsaana ja ajoittain melko kärkevänäkin, kun kuntaliitoksen seurauksia ruodittiin kyläläisten ja kunnan edustajien kesken.

Ilta oli saanut liikkeelle väkeä myös Siikalatvan naapurikunnista ja Oulusta.  

– Teillä on täällä asiat todella hyvin, koska teillä on näin aktiivisia kyliä ja kyläläisiä, rohkaisi paneelikeskustaluun osallistunut Oulun yhdistymishallituksen varapuheenjohtaja, kiiminkiläinen Mikko Marjomaa.

Illan aikana pohdittiinkin paljon sitä, mikä on aktiivisten kuntalaisten ja kylien rooli palveluiden järjestämisessä ja turvaamisessa. Illan aiheeseen terveisensä tuoneella kuntaministeri Tapani Töllillä (kesk.) oli pohjoispohjalaisille selkeä viesti:

– On tärkeää, että otetaan itse vastuuta vaikuttamisesta, koska sillä voidaan luoda yhteistä hyvää. Maaseudulla on aivan riittävästi uhkatekijöitä, ja kannattaakin miettiä, mitä itse voisi tehdä, jotta oma kunta säilyisi kilpailukykyisenä, hän muistutti.

Kunnan työntekijät kuntaliitoksessa yllätti lähinnä työläys. Nyt, lähes kaksi vuotta liitoksen jälkeen, ollaan pääsemässä vähitellen vaiheeseen, jossa katse voidaan suunnata tulevaan ja kehittämiseen eikä vain jokapäiväisten töiden organisointiin.

– Monelle liitos toi tunteen, että matto vedettiin jalkojen alta. Tässä on nyt pari vuotta ihmetelty pyllyllään, ja pikku hiljaa aletaan olla hilautumassa pystyyn, kuvaili siikalatvalaisten tuntoja kunnan maaseutupäällikkö Mikko Äijälä.

Kehittämistoimiin kannusti tarttumaan ELY-keskuksen maaseutu- ja energiayksikön vs. päällikkö Tiina Suutari. Hän muistutti, ettei toimien välttämättä tarvitse verottaa kunnan kukkaroa, sillä ELY-keskuksella on jaettavanaan rahoitusta maaseudun kehittämiseen.

– Toivommekin esimerkiksi hankkeita, joilla pyritään kohentamaan asukkaiden ja perheiden palveluja maaseutualueilla.

Uutispuuro-hankkeen, Kalevan ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen Voiko maalla elää? –tapahtumasarja jatkuu 15. marraskuuta Pyhäjoella, jossa keskustellaan ydinvoimalan vaikutuksista maaseudun elämään. Tilaisuus järjestetään Pyhäjoen lukion auditoriossa klo 17.30 alkaen.

 

 




Kirjoita kommentti


If you have trouble reading the code, click on the code itself to generate a new random code.
 
Tilaa uutiskirje sähköpostiisi