Etusivu » Uutiset » Kirjolohen "hiilipyrstönjälki” selvitetään

Kirjolohen "hiilipyrstönjälki” selvitetään

Kirjoitti MTT | 06.08.2010 klo 11:28

Kirjolohen kasvatuksen hiilijalanjälki sekä muut ympäristövaikutukset selvitetään laajassa yhteistutkimuksessa. Tutkijat tietävät jo sen, että kalankasvatuksen vesistöjä rehevöittävä vaikutus on kymmenen viime vuoden aikana vähentynyt huomattavasti rehujen ja ruokintamenetelmien kehittymisen ansiosta.

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) johtamassa hankkeessa tutkitaan kirjolohen elinkaaren kaikkien vaiheiden ympäristövaikutukset vesistöjen rehevöitymisen, ilmastonmuutoksen sekä vesistöjen happamoitumisen ja alailmakehän otsonin muodostuminen osalta. Tarkasteltavana on niin rehujen ja niiden raaka-aineiden valmistus, pakkausten valmistus, kuljetukset, poikaslaitos kuin varsinainen kalankasvatus sekä perkaamo ja fileointi.

Viime keväänä alkaneessa hankkeessa ovat MTT:n lisäksi mukana Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) ja Suomen ympäristökeskus (SYKE). Hanke toteutetaan yhteistyössä alan keskeisten toimijoiden kuten rehuteollisuuden, kalanjalostusteollisuuden ja ympäristölupaviranomaisten kanssa. Tutkimus kestää vuoden 2011 loppuun.
 
RKTL ja SYKE tekivät vuosituhannen vaihteessa suomalaisen kirjolohenkasvatuksen elinkaariarvioinnin. Siinä selvitettiin kirjolohen tuotannon ympäristövaikutukset ja vertailtiin niitä karkealla tasolla sian- ja naudanlihan sekä luonnonkalan tuotannon ympäristövaikutuksiin.

Nyt alkanut tutkimus päivittää kymmenen vuoden takaiset tiedot. Uutena menetelmänä tutkimuksessa tarkastellaan myös käytäntöä, jossa ravinnekuormituksen kompensoimiseksi vesistöstä poistettaisiin ravinteita kalastamalla vähäarvoisia tai muuten vajaahyödynnettyjä kalakantoja. Kalankasvatuksen ympäristövaikutuksia ei ole aiemmin arvioitu tällä menetelmällä.

Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan kalan hiilijalanjälkeä suhteessa sen ja muiden vaihtoehtoisten ravintolähteiden ravintoarvosisältöön. Tässä tarkastelussa erityinen huomio kiinnitetään ravinnon rasvahappokoostumukseen.

Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa ajankohtaista ja luotettavaa tietoa kalankasvatuksen ympäristövaikutuksista päätösten ja lupaohjauksen sekä kuluttajavalintojen pohjaksi.




Kirjoita kommentti



Tilaa uutiskirje sähköpostiisi