Etusivu » Osallistu » Blogit » Vuosi 2012 ja kansainvälisyys

Vuosi 2012 ja kansainvälisyys

Kirjoitti Krisztián Nagy | 16.01.2012 klo 14:48

Ensimmäisenä haluan toivottaa kaikille riemukasta uutta vuotta!

Uusi vuosi on alkanut uusin voimin, uusin ideoin ja nyt voimme ryhtyä toteuttamaan uudenvuodenlupauksemme. Jos on unohtanut tehdä lupauksia, nyt olisi riittävän pitkä aika aloittaa mietiskelyä seuraavaa uutta vuotta varten.

Nyt sitten voisi tehdä myös katselmuksen, mitä on tehty ja mitä ei ole onnistuttu saamaan aikaan viime vuoden puolella. Joka tapauksessa yksi seikka pitää hyväksyä, mennyttä aikaa ei saa takaisin.

Itsestäni lyhykäisesti: Yhteisöhautomohankkeen puitteissa olen toteuttamassa kansainvälisyyskoordinaattorin työtä Rieska-Leader ry:n alueella. Työt aloitin viime elokuussa ja siitä asti olemme yrittäneet olla esillä työkavereideni kanssa mahdollisimman monissa kylien kokouksissa ja alueen tapahtumissa.  Tarkoituksena on levittää minun sekä muidenkin hankkeiden ja yleisesti Rieskan toiminnan sanomaa tulevaisuudessa, aina kun siihen vain tarjoutuu mahdollisuus.

On kiva huomata, että alueeltamme onkin jo löytynyt muutamia kiinnostuneita yhdistyksiä tekemään kansainvälistä yhteistyötä muiden Euroopan unionin maiden kanssa, mutta toivoisin yhä useampien toimijoiden aktivoituvan. Verkostoitumisen avulla syntyy uusien kulttuurien ja ihmisten tuntemus, ystävyys ja elämää rikastuttavia elämyksiä.  Onhan se suurenmoista oppia uusia hyviä asioita, tuoda ne kotiin ja opettaa muillekin niitä. Yhteistyö tuo uusia ajatuksia, uutta osaamista sekä kasvattaa oman maaseutumme kunnioitusta ja tällä tavalla antaa sille lisää voimaa pysyä hengissä. Yhdistysten ja yhteisöjen lisäksi Rieska-Leaderin alueella olevat mikroyritykset voivat saada ulkomailta uusia markkinoita, yhteistyökumppaneita sekä laajentaa osaamistaan.

Mutta tapahtuuko kaikki nämä itsestään? Ei unessakaan! Tarvitaan oma-aloitteellisuutta, aktiivisuutta, kovasti intoa ja kärsivällisyyttä, koska mikään ei itsestään tapahdu.

Huhujen mukaan Pohjois-Pohjanmaalla ihmiset ovat hiljaisia, itseensä vetäytyneitä, ehkä jollain lailla pelkäävät uusia asioita ja keskittyvät paljon vain itseensä. Lisäksi vanhemman sukupolven ihmisillä esteeksi sanotaan muodostuvan kielimuurin, kun pitäisi alkaa hoitamaan kansainvälisiä asioita, tämä varmaan pitääkin osin paikkansa. No, mitenhän tähän saadaan ratkaisu? Mielestäni ytimekkäällä ilmaisulla: tiimityöskentelyllä. Ja sitten vähän pitemmällä muinaisella afrikkalaisella sananlaskulla ilmaistuna näin: ”Jos haluat matkata nopeasti, kulje yksin – jos haluat päästä pitkälle, kulje yhdessä muiden kanssa.”  Ja kansainvälisen hankkeen alulle paneminen ja toteuttaminen vaatii kärsivällisyyttä, yhteistyötä sekä sellaista taitoa - mitä kuka tahansa tarpeeksi innokas voi oppia matkan varrella,  hedelmällisen tuloksen voitte saavuttaa vain hyvällä ja huumorintajuisella tiimillä.

Eli ei muuta kuin purjeet ylös ja rohkeasti eteenpäin kansainvälisille vesille. Kun haaveilet yhteisösi/yhdistyksesi purjelaivan veteen laskemista tai reittisuunnitelman tekemistä, varsinkin Rieska-Leader ry toiminta-alueella, otathan minuun yhteyttä.

Krisztián Nagy,   Salamaposti: kristian at rieskaleader.fi    Kapula.: 044-7618300




Kirjoita kommentti



Sointu Harju
Posts: 2
Comment
new comment
Reply #1 on : Tue January 17, 2012, 19:31:33
Tervehdys,

Haikolan asukasyhdistyksen toiminnan tiimoilta heräsi ajatukseni siitä että esim. tämän kevään aikana voisimme kutsua sinut esittäytymään tänne Sievin suuntaan ja viritellä myös kuvioita mahdollisen tulevan yhteistyön merkeissä.

Ystävällisin terveisin

Sointu Harju
Puh. 041 728 5147

Monikulttuurisen opetuksen ja ohjauksen opiskelija /
Haikolan asukasyhdistyksen puheenjohtaja
Tilaa uutiskirje sähköpostiisi