Rikos takapihalla

Reilun viidentoista vuoden aikana on EU:n toiminnasta tullut valitettavan tutuksi tapa pukata koneistostaan ulos toinen toistaan hankalampia direktiivejä. Kaikesta ei käy silti syyttäminen EU:ta; kansalliseltakin tasolta näytöt ovat vahvat - osaamme myös itse taidon monimutkaistaa asioita.

Ympäristönsuojelulain talousjätevesien käsittelyä koskeva asetus ja ihan kotimainen asian tulkinta on jo vuosia herättänyt poikkeuksellisen paljon vastustusta maakunnissa, koska asetuksen velvoitteet eivät kaikilta osin ole järkeen käyviä. Ymmärrämme toki myös haja-asutusalueilla, että ympäristöä ei pidä liata – ja koemme vesistöjen läheisyydessä ja pohjavesialueella uudet määräykset jopa erinomaisiksi ja ympäristön tilaa huomattavasti parantaviksi.

Asutusta on kuitenkin varsin paljon myös alueilla, joissa vaikutus vesistöön tai pohjaveteen on käytännössä täysin poissuljettu. Kunnissa voidaan lieventää ympäristönsuojelumääräyksillä puhdistustehon vaatimuksia, mutta käsittämätöntä on, että lievennettynäkin vaaditaan joka torppaan vähintään imeytyskenttää tai umpisäiliötä.

Järjestelmien hinta/laatusuhde on milloin mitäkin, ja lisäksi pienpuhdistamot vaativat toimiakseen säännöllisen huollon – jonka unohtuessa kalliin järjestelmän toiminnasta ei ole takeita senkään vertaa. Järjestelmien valvontaan ja toimivuuden tarkastamiseen ei kunnissa ole käytännössä irrottaa minkäänlaisia resursseja.

Asetuksen velvoitteet tuntuvatkin tässä valossa perusteettomalta haja-asutusalueiden asukkaiden kyykyttämiseltä.  Jo kaksi vuotta sitten Keskustan puoluekokouksessa kuultiin painavia puheenvuoroja aiheesta ja olin itsekin mukana heiluttamassa varsin innokkaasti punaista lippua sen puolesta, että vaatimukset on poistettava niiltä kiinteistöiltä, jotka eivät ole pohjavesialueella ja joiden vaikutus vesistöön on minimaallinen. Luottavaisena lähdimme Joensuusta kotimatkalle, saimmehan selkeällä enemmistöllä linjattua asian varsin järkevälle pohjalle.

Aikaa puoluekokouksesta kului toista vuotta ennen kuin ympäristöministeri kutsui avukseen selvitysmies Lauri Tarastin. Muutosesitykset jäivät kuitenkin varsin mitättömiksi ja olivat lähinnä jatkoaikoihin ja neuvonnan lisäämiseen liittyviä seikkoja. Kotitalousvähennyksen laajentaminen, korjausavustuksen nostaminen vähävaraisimmille sekä vesihuoltoavustusten korottaminen olivat esityksiä pienistä vastaantuloista taloudellisella puolella. Tarasti esitti myös ikärajoja iäkkäimpien maalla asuvien eduksi, mutta ovatko nekään loppupeleissä sallittuja kriteereitä, selvinnee aikanaan.

Keskustan puheenjohtajakisassa ministerit Pekkarinen ja Väyrynen nostivat tämänkin ”kenttää” laajasti puhuttaneen epäkohdan esille. Lehtomäki torjui herrojen puheet kuitenkin vain irtopisteiden keräilyksi. Tiedäpä sitten herroista, mutta oikeasta asiasta puhuivat. Joensuusta Lahteen oli matkaa kaksi vuotta, ja silti puoluekokousväkeä vahvasti kismitti asia edelleen, aloitteita oli tullut useampia. Pinnan alla kyti kuitenkin turhautuminen; kannattaako enää meuhkata – kun ei aiemmallakaan äänestyksellä ollut vaikutusta. Missä asioihin voi vaikuttaa, jollei puolueen ylintä päätösvaltaa käyttävässä puoluekokouksessa? Ja vielä tilanteessa, että ympäristöministeri on omista riveistä.

Eräs maakuntalehden toimittaja totesikin kerrattain asian ytimeen: ”Etupihan kasveille pussukoista siroteltuna kahden ihmisen vuodessa tuottama ravinnemäärä on ihan ok – jopa suotavaa. Takapihalla sama ravinnemäärä on rikos.”  Tulee taas mieleen - kulkeekohan viesti sittenkään alhaalta ylöspäin?

Ravinteikasta ja kukkivaa kesää kaikille!

Kirjoittaja on haapajärvinen maanviljelijä. Tilan pidon ohessa hän toimii useissa kunnallisissa ja maakunnallisissa luottamustehtävissä, muun muassa Haapajärven kaupunginvaltuuston puheenjohtajana.

Kirjoita kommentti