Nuoret välittävät musiikin voimaa
Nuoria virtaa Sievin kunnantalolle. Kenkiä on kasassa oven vieressä. Lastaan samaan kasaan omat saappaani ja menen sisään. Bändit virittelevät kitaroitaan ja odottavat, että pääsemme aloittamaan.
Rumpali lyö ensirytmit, bändi yhtyy soittoon. Kuuntelen laulajan vahvaa ääntää ja jalkani alkaa lyödä huomaamatta tahtia. Biisit vaihtuvat, osa on tuttuja, osa ei. Nuorten iloinen ja välitön meininki välittyy heidän esiintyessään salissa muille nuorille ja meille hieman varttuneemmillekin.
Mika Wikman on voimahenkilö Sievissä, joka on koonnut useamman bändin Sievissä. Nuorten mukaan toimivia bändejä on kasassa ainakin kuusi.
Illan aikana saamme kuulla kunnan terveiset kunnanjohtaja Markku Kosken kertomana. Kunnanjohtaja kannustaa nuoria olemaan aktiivisia omien asioiden kanssa kunnan suuntaan. Itse toimimalla saa parhaiten asioita eteenpäin.
Minä puolestani kerron hankkeeni ja Leader-toimijoiden terveiset nuorille. Kannustan hakemaan Nuoriso-Leader –rahaa. Nuoret kertovat, että ovat jo tehneet niin saaden avustusta bändin soittimiin. Kerään paperille nuorten toiveita ja ajatuksia Sievin nuorten asioiden kehittämisestä. Listalta löytyy skeittiparkki, uudet nuorisotilat, urheilukenttä ja musiikkitapahtumia.
Haikolan asukasyhdistyksen naiset tuovat saliin pitsaa ja ne syödään hyvällä ruokahalulla.
Bändit jatkavat taas. Heiltä löytyy toinen toistaan upeampia biisejä, iltaa haluttaisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Haluan pysyä kauan tässä olotilassa, joka musiikin myötä vaan vie eteenpäin. Huomisesta ei ole vielä huolta, on vain tämä ilta, musiikin voima kantaa ja tiedän, että nämä nuoret pystyvät vielä mihin vaan. Nuorilla on kaikki vielä edessä, heille kaikki on mahdollista.
Kirjoittaja toimii projektipäällikkönä maakunnallisessa Kipinää kylille –hankkeessa ja saa iloa ja voimaa nuorten toiminnasta ja välittömästä olemuksesta.
Kirjoita kommentti
Vuosi 2012 ja kansainvälisyys
01.11.2011
Kyläluudat liikkeelle
21.10.2011
Nuoret välittävät musiikin voimaa
07.09.2011
Nuoriso Leader siivittää nuoret muusikot menestykseen

Posts: 3
Reply #1 on : Tue January 17, 2012, 19:57:12