Etusivu » Osallistu » Blogit » Kesäloma – se on nyt

Kesäloma – se on nyt

Kirjoitti Marjut Välikangas | 04.07.2011 klo 11:17

Kirjoittaja Marjut Välikangas työskentelee työhönsä hurahtaneena kehitysjohtajana Pohjois-Pohjanmaan Martoissa.
Kirjoittaja Marjut Välikangas työskentelee työhönsä hurahtaneena kehitysjohtajana Pohjois-Pohjanmaan Martoissa.

Heinäkuussa meistä työtätekevistä hyvin suuri joukko viettää ansaittuja kesälomapäiviä. Niin minäkin. Myönnän, että loma-aamukampa on ollut tiiviissä käytössä ja viimeisen piikin katkeamista on odotettu. Onhan se ihanaa kun ei tarvitse herätä herätyskellon soittoon tiettyyn aikaan vaan voi aivan vapaaehtoisesti nousta aamulla ennen kuutta nautiskelemaan kupponen kahvia raikkaissa kesäaamun tuoksuissa.

Silmiini sattui iltapäivälehden juttu nimeltä ”Kesäloma ilman stressiä”. Tähänkö sitä on tosiaan tultu? Emmekö me osaa enää edes lomailla ilman stressiä? Lukaisin jutun läpi ja stressittömän loman vinkit olivat aivan asiaa. Kaipa se sitten on tarpeen välillä lukea painettuna nykyhetken ja läheisten arvostamisen merkityksestä tai päätöksestä pysyä myös off-line tilassa lomallaan.

Jäin miettimään tätä asiaa ja kyllä omalla kohdallanikin huomaan, että erittäin kiireisestä ja koko ajan täynnä ärsykkeitä, menemistä ja tekemistä sisältävästä työarjesta irtautuminen ei ole mikään itsestäänselvyys. Varsinkin loman alkupäivinä huomaan harva se päivä pohtivani jotain työhön liittyviä asioita, kunnes havahdun ja muistutan itseäni siitä, että tätä asiaa jatketaan elokuussa, ei nyt.

Eihän siinä tietysti mitään pahaa ole, että oma työ on siinä määrin antoisaa ja samalla vaativaa, että työajatukset pyrkivät rullaamaan lomallakin, mutta aion silti vaimentaa ne taustalle. Lomaa ne tarvitsevat aivotkin. Uusia tuulia, tuoretta tuumattavaa ja irrottelua – sujuvat työajatuksetkin todennäköisesti tuoreempina aivojen saatua uutta purtavaa ja lepoa loman aikana.

Yksi suosikkipaikkojani kesällä Oulussa on tori. Sieltä haetaan kesän ensimmäiset uudet perunat, sipulit ja porkkanat. Torilla on jo heti aamusta kiva poiketa myös kahvikupposella. Tunnelma on rento ja iloinen. Ja ne mansikat! Kesän ensimmäiset suomalaiset mansikat on aina suuri makuelämys. Tämä herkku on vielä kaiken lisäksi paitsi suussa sulavaa myös varsinainen terveyspommi. Puhumattakaan muista ihanista suomalaisista marjoista, joista pääsemme nauttimaan vähän myöhemmin kesällä!

Pohjois-Pohjanmaan Martoissa järjestämme paljon erilaisia ruokakursseja myös eri puolilta maailmaa Suomeen muuttaneille ihmisille. Kursseilla kestosuosikkiaiheina pyörii leipominen ja marjojen käyttäminen. Monille on ollut suuren hämmästyksen aihe, että metsästä saa mennä poimimaan vaikkapa mustikoita ja niitä todella uskaltaa syödä ilman pakastamista tai pesemistä. Viemme suurella ylpeydellä suomalaisesta terveellisestä ja herkullisesta ruoasta tietoa eteenpäin myös uusille suomalaisille.

Avojalakasena oululaisena minun sielunmaisemani on tämä oma kaupunkini. Olen asunut vuosia eri puolilla Suomea sekä ulkomailla useissa eri maissa, mutta tänne aina palaan. Kesällä on ihana käydä tutustumassa Suomen eri kolkkiin enkä minä ulkomaille matkustamistakaan vastaan hannaa, sen verran kulkutautinen olen. Mutta täällä on koti ja mieli – mansikat ja uudet perunat.

Nautinnollista kesää sinulle omaan sielunmaisemaasi. Lepoa, iloa, ystäviä, tuoreita makuja ja ajatuksia – niitä minä sinulle toivotan ja jään tämän pisteen kirjoittamisen jälkeen itsekin lomalle. Torilla tavataan!




Kirjoita kommentti


If you have trouble reading the code, click on the code itself to generate a new random code.
 
Tilaa uutiskirje sähköpostiisi