Aarteenetsintää

Havahduin vasta pari viikkoa sitten siihen, että kesäloma on pian edessä eikä lomasuunnitelmista ole tietoakaan. Päätin kuitenkin torjua ajatukset lomastressistä. Se on vihoviimeinen asia, josta aion paineita ottaa, vaikka kyllähän nykyihminen voi lomankin helposti muuttaa suoritukseksi.

Kaikkea ihanaa ja tarpeellista ei muutamaan kesäiseen viikkoon voi mahduttaa. Pääsin suunnittelussa pitkälle, kun tunnustin itselleni, etteivät ne lomaviikot ole koko kesä vaan suvi on alkanut jo ja jatkuu niin pitkälle syksyyn kuin ilmoja piisaa. Nautin siis kesästä, vaikka työ tuo elokuusta alkaen taas omat rajoitteensa elämään.

Monena vuonna olen haaveillut autoreissusta kotimaassa ilman suunnitelmia, ilman navigaattoria, ilman aikatauluja pikkuteitä kierrellen. Pelkkä vanhanaikainen, paperinen tiekartta auton hansikaslokerossa. Lähden ja palaan joskus. Miksihän en ole toteuttanut tätä haavettani, vaan aina on auton keula kääntynyt tutulle mökkitielle tai sukulaisiin?

Minulla on italialainen ystävä, oikea Suomi-fani, joka kattaa illallispöytäänsä Marimekkoa ja Hackmania ja tarjoilee pastansa Iittalan astioista. Hän tuntee kaikki Kaurismäen elokuvat ja omistaa niiden soundtrackit.

Ystäväni useat Suomen-matkat ovat suuntautuneet sekä kaupunkeihin että maaseudulle. Miltä suomalainen kesäinen maaseutu näyttää Pohjois-Italian vuoristomaisemiin ja väenpaljouteen tottuneen ulkopuolisen silmissä? ”Tasaiselta”, hän sanoo ensin.

”Mutta kun poikkeaa päätieltä pikkuteille, voi löytää sen herttaisen omituisuuden, joka on suomalaiselle maaseudulle tyypillistä.” Herttainen omituisuus! Herttinen, mitähän se mahtaa olla?

Se on kuulemma kivenheiton päässä vilkkaalta liikenneväylältä sijaitseva rauhallinen järvenranta tai pikkukylä, jossa voi vielä aistia turmeltumattoman, turisteilta säästyneen ilmapiirin. Tai voi löytää asioita paikasta, josta ei ikinä osaisi etsiä.

Kuten tämä italialainen, joka törmäsi pikkutielle poikettuaan Nuutajärven lasitehtaaseen ja viehättyi. ”Ajatella, tehdas keskellä vihreää maalaismaisemaa!” Sieltä lähti tuliaisina kotiin roppakaupalla kuulua suomalaista designia.

Näin voi kuulemma käydä tässä pohjoisessa maassa, missä yhteiskunnan rattaat toimivat loistavasti, mutta missä mikään ei ole odotuksenmukaista.

Niinpä. Omalta kotiovelta ei tarvitse suunnata kovinkaan kauas, kun löytyy houkuttava pikkutie, jonka päässä sateenkaaren lailla odottaa aarre. Näitä eksoottisia sivuteitä aion koluta tänä kesänä. Kiireettä, suunnitelmitta pysähdellen ja nauttien.

Kiireetöntä kesäaikaa!

Kirjoittaja on Oululainen tiedottaja, joka aikoo nauttia maaseudusta kesälomallaan.

Kirjoita kommentti