Blogit
Muuttokanat lensivät etelään
Kirjoitti Pia Alatorvinen | 02.11.2011 klo 15:36 |
Kommentit (0)
Vaikka tämän syksyn sää sallisi vieläkin kanojen oleskelun kesäkopperossaan, kanaset lensivät kunnon muuttolintujen tavoin etelään talvehtimaan jo kuukausi sitten. Nämä siivekkäät matkustivat kuitenkin vajaan sadan kilometrin muuttomatkansa auton peräkontissa.
Vuosi 2012 ja kansainvälisyys
Kirjoitti Krisztián Nagy | 16.01.2012 klo 14:48 |
Kommentit (1)
Krisztián Nagy rohkaisee yhteistyöhön kansainvälisyyden lisäämisessä. "On kiva huomata, että alueeltamme onkin jo löytynyt muutamia kiinnostuneita yhdistyksiä tekemään kansainvälistä yhteistyötä muiden Euroopan unionin maiden kanssa, mutta toivoisin yhä useampien toimijoiden aktivoituvan", Yhteisöhautomohankkeen koordinaattori sanoo.
Kyläluudat liikkeelle
Kirjoitti Mimmi Seppä | 01.11.2011 klo 15:33 |
Kommentit (0)
Mimmi Seppä haastaa kaikki mukaan kyläilykulttuurin elvytykseen vanhan ajan kyläluudan kuljettamisella. "Kun vieras ilmestyy ovellesi kyläluudan kanssa, se tarkoittaa, että sinun on vuorostasi vietävä luuta eteenpäin ja käytävä myös määräajassa jossain kylässä."
Nuoret välittävät musiikin voimaa
Kirjoitti Miia Latvala | 21.10.2011 klo 16:18 |
Kommentit (1)
Kipinää kylille -hankkeen Miia Latvala tietää, että nuoret pystyvät mihin vain. Tämä tuli todettua taas Sievissä bändi-illassa. "Haluan pysyä kauan tässä olotilassa, joka musiikin myötä vaan vie eteenpäin. Huomisesta ei ole vielä huolta, on vain tämä ilta, musiikin voima kantaa."
Nuoriso Leader siivittää nuoret muusikot menestykseen
Kirjoitti Minna Mäenpää | 07.09.2011 klo 10:15 |
Kommentit (0)
Alavieskalainen rockyhtye painui studioon Nuoriso Leader -rahoituksen avulla. Nuorisoaktivaattori Minna Mäenpää ennustaa bändille mainetta ja kunniaa. Sen lisäksi musiikkiharrastus auttaa monella muullakin elämän alalla.
Koko kylä saunaan?
Kirjoitti Anni-Mari Isoherranen | 19.07.2011 klo 14:19 |
Kommentit (0)
Löytyykö Pohjois.Pohjanmaalta kyläsaunoja, kyselee Anni-Mari Isoherranen, joka saunoi lomallaan joka päivä. "Kyläsaunan rakentaminen talkoilla esimerkiksi Leader-rahoituksen tukemana ei vaatisi niin suuria ponnistuksia kuin kokonaisen kylätalon, ja kyläsaunan ympärille voisi myöhemmin muodostua muutakin toimintaa", Isoherranen muistuttaa.
Miltä maiseman pitää näyttää?
Kirjoitti Kristiina Haukkamaa | 12.07.2011 klo 11:35 |
Kommentit (0)
"Kotiseudun maisema on subjektiivinen kokemus, ensimmäisten havaintojen ja tunteiden ja niiden ilmaisemiseen tarvittavien merkkien oppiminen. Elämänpiiri lavenee askel askeleelta, siitä meille rakentuu pikkuhiljaa kansallismaisema, jota kumpaakin kannamme mukanamme läpi elämän, asummepa missäpäin maailmaa tahansa", Kristiina Haukkamaa toteaa blogissaan. Pitääkö maiseman säilyä saman kuin lapsuudessamme, vai hyväksymmekö nykyajan helpotukset ja muutokset?
Kesäloma – se on nyt
Kirjoitti Marjut Välikangas | 04.07.2011 klo 11:17 |
Kommentit (0)
Heinäkuussa meistä työtätekevistä hyvin suuri joukko viettää ansaittuja kesälomapäiviä. Niin minäkin. Myönnän, että loma-aamukampa on ollut tiiviissä käytössä ja viimeisen piikin katkeamista on odotettu. Onhan se ihanaa kun ei tarvitse herätä herätyskellon soittoon tiettyyn aikaan vaan voi aivan vapaaehtoisesti nousta aamulla ennen kuutta nautiskelemaan kupponen kahvia raikkaissa kesäaamun tuoksuissa.
Sateenkaaren pää
Kirjoitti Miia Latvala | 28.06.2011 klo 14:40 |
Kommentit (0)
Sateenkaari ilmestyy yhtäkkiä eteemme. Sade lakkaa. Seisomme korkealla näköalapaikalla Pudasjärvellä Korpisen kylän Kupson kutsu –luontopolun varrella. Sateenkaari on ihmeellinen, se on meidän alapuolellamme, pieni, mutta todella selvä. Aurinko paistaa sen alapuolella ja valaisee kauniisti järven rannassa näkyvän maatilan.
Vanhemmat blogikirjoitukset löydät arkistosta!
Liity Uutispuuron faniksi Facebookissa! Saat tiedon uusista päivityksistä ensimmäisten joukossa.
Askarruttaako jokin maaseutuun liittyvä asia? Onko mielessäsi kehitysidea, mutta et tiedä kuinka sen kanssa etenisit? Tai haluatko tietää mistä saat ostettua lähiruokaa?
Kysy Uutispuuron välityksellä asiantuntijalta! Kysymykset ja vastaukset julkaistaan Uutispuuron nettisivuilla. Kysyä voit myös nimimerkillä.
Kysy Uutispuuron välityksellä asiantuntijalta! Kysymykset ja vastaukset julkaistaan Uutispuuron nettisivuilla. Kysyä voit myös nimimerkillä.
Tilaa uutiskirje sähköpostiisi

