Työ toimistossa, mutta juuret metsässä
Kuuntele Risto Mularin metsäaiheinen haastattelu tästä
Suomen pinta-alasta on metsää miltei 80 prosenttia. Metsä on maallemme kansantaloudellisesti tärkeä ja ympäristönä monelle rakas. Metsäkeskuksen kehittämisasiantuntija Risto Mularille metsä on kuin toinen koti.
Metsäkeskus on puolueeton taho, joka metsänomistajien palvelun lisäksi rakentaa metsäteitä ja hoitaa esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalle tyypillisiä suometsiä.
Keskuksella on myös erillinen metsälakien noudattamista valvova viranomaisyksikkö, joka seuraa muun muassa metsähakkuiden toteutusta. Kehittämisasiantuntija Risto Mularin toimenkuvaan kuuluu metsänomistajien ja myös oman talon väen neuvonta ja auttaminen metsään liittyvissä asioissa.
- Ihmisillä on monia tapoja kokea metsä, pohtii Mulari. Suhde metsään voi olla läheinen esimerkiksi harrastuksen kautta ja metsässä liikkuminen käy luonnostaan. Toiset taas eivät metsään ihan heti lähde, mutta käyvät mielellään vaikka lähipuistoissa nauttimassa luonnosta, Mulari jatkaa.
Metsää omistavien suomalaisten keski-ikä on noin 60 vuotta ja suurin osa heistä elää maalla lähellä metsäänsä. Meneillään oleva paljon puhuttu metsänomaisuuden siirtyminen kaupunkilaisille on hyvin hidas prosessi.
- Metsänomistajat ovat pääsääntöisesti perillä metsänomistukseen liittyvistä asioista ja seuraavat metsänsä tilannetta, mutta on myös niitä, jotka eivät edes kunnolla tiedä palstansa tarkkaa sijaintia, arvioi Mulari.
Jokainen voi kartuttaa omaa metsätietouttaan tulevana lauantaina 14.8 Oulussa Hietasaaren tanssimajakalla. Metsäkeskuksen järjestämään koko perheen Metsäpäivään ovat kaikki tervetulleita.
Tapahtumassa on esillä eri toimijoita, jotka tarjoavat metsään liittyviä palveluja sekä metsänomistajille, että tavallisille ihmisille. Metsäkoneen kuskin ammatista haaveilevat voivat ottaa työhön tuntumaa vaikka metsäkonesimulaattorin avulla.
Kirjoita kommentti
Vuosi 2012 ja kansainvälisyys
01.11.2011
Kyläluudat liikkeelle
21.10.2011
Nuoret välittävät musiikin voimaa
07.09.2011
Nuoriso Leader siivittää nuoret muusikot menestykseen
