Pietilän tilalla voi jalostaa maitoa lihasvoimin
Kuuntele juttu maidon separoinnista tästä
Maito on raaka-aine, josta voidaan jatkojalostaa monenlaisia herkkuja. Ennen vanhaan maidon jalostus tehtiin itse kotona käsikäyttöisellä separaattorilla, mutta meijereiden tulon myötä käsiseparaattorit kävivät turhiksi. Limingassa sijaitsevalla Pietilän tilalla eläkepäiviään viettävä Milka-vanhus jaksaa kuitenkin vielä pyöriä.
Yli kaksisataa vuotta vanhalla tilalla on navetta, jonka oven päällä lukee ”Separaattorikeskus”. Nimen ovat keksineet Pietilöiden pitämän Helmen Pirtin asiakkaat ja sen mukaisesti on rakennuksessa mahdollisuus päästä kokeilemaan maidon separointia entisaikojen tyyliin.
- Separointi tarkoittaa maidon halkaisua, eli kerman ja maidon erottelemista, valottaa tilan emäntä Anne Kiljo-Pietilä.
Vanhan navetan seinillä on valokuvia Milka -separaattorin testauksesta. Separoinnin asiantuntijana on Pietilöillä ollut karjakko Hilja Niemi, jolta opittiin käsiseparoinnin alkeet.
- Separoitavan maidon pitäisi olla lämmintä. Lehmän lämpötila on noin 40 astetta, ja se on oikea lämpötila myös separoitavalle maidolle, kertoo Anne Kiljo-Pietilä.
Ensin separaattori veivataan vauhtiin, sitten kaadetaan maito maljaan ja jatketaan veivaamista. Maljan pohjassa olevan reiän tappia avataan pikku hiljaa separoinnin edistyessä. Kerma valuu ulos separaattorin toisesta torvesta ja maito toisesta.
Käsiseparoinnissa syntyvä maito on täysmaitoa eli sitä punaisen purkin maitoa. Kermasta voidaan sitten edelleen vaikka kirnuta voita.
Varttuneempi sukupolvi vielä muistaa käsiseparoinnin lapsuudestaan. Milkaa pyörittämällä voisivat nykyajan lapsetkin saada kosketuksen aikaan, jolloin meijereitä ei vielä ollut. Vanhaa perinteistä maidonjalostustapaa pääsee koettamaan ottamalla yhteyttä Pietilöihin.
Kirjoita kommentti
Vuosi 2012 ja kansainvälisyys
01.11.2011
Kyläluudat liikkeelle
21.10.2011
Nuoret välittävät musiikin voimaa
07.09.2011
Nuoriso Leader siivittää nuoret muusikot menestykseen

Posts: 2
Reply #1 on : Tue January 25, 2011, 23:03:41