Mökki ydinvoimalan tiellä
Kuuntele juttu ydinvoimalasta ja mökistä Hanhikivenniemellä.
Kuten moni suomalainen, on myös Pyhäjokinen Toivo Kylmälä kuluttanut kaiken vapaa-aikansa mökin laittoon. Mökin rakennusaikaan sitä tehtiin välillä jopa yöaikaan. Suuren työn jälkeen tuloksesta on lupa nauttia.
”Tällä iällä en jaksaisi enää alkaa tehdä toista mökkiä”, toteaa Toivo Kylmälä.
Hanhikivenniemenkärjen kainalossa sijaitseva hirsimökki on upealla paikalla kalliorannalla merimaisemassa.
Mökillä on oma hiekkaranta, jossa lapsenlapset voivat turvallisesti harjoitella uimataitoaan. Kauniin mökkimaiseman ylle kuitenkin lankeaa ydinvoimalan varjo.
”Justiin saatiin valmiiksi mökki, kun tuli tieto voimalasta. Sauna oli juuri valmistunut. Silloin tuntui melkein siltä, että tuli maailmanloppu”, kertoo Kylmälä.
Energiayhtiö Fennovoiman ydinvoimalahankkeeseen kuuluu voimalan rakentaminen joko Simon Karsikkoon tai Pyhäjoen Hanhikivenniemelle. Voimakkaasti mielipiteitä jakavan hankkeen päätöstä odotetaan jännityksellä.
”Demokratian mukaan enemmistön ääni ratkaisee ja kunnan vahva pyrkimys on saada ydinvoimala Pyhäjoelle”, kertoo Pyhäjoen kunnan sivistystoimenjohtaja Antero Tervonen.
Ydinvoimalan on luvattu tuovan seudulle elinvoimaa esimerkiksi työpaikkojen muodossa.
”En minä työtä vastaan ole. Vastustan ydinvoimalaa puhtaasti sen takia mitä se jättää jälkeensä”, Toivo Kylmälä selvittää.
Kylmälän mökkiseudut ovat sen verran etäällä voimalan kaavaillusta sijaintipaikasta, että hän ei osaa sanoa mitä mökille ja maisemalle tapahtuu, jos voimala tulee. Alueelle ensin suunniteltu varastorakennuskin oli viimeisimmässä suunnitelmassa poistettu. Moni mökkinaapuri on jo tehnyt sopimuksen Fennovoiman kanssa mökin myymisestä.
Vaikka ajatus mökin menettämisestä kirpaisee, ei se ole kuitenkaan Kylmälän mielestä tärkein peruste vastustaa voimalaa. Vaakakupissa painaa enemmän ydinvoimalan tuottama ydinjäte. Jos kyseessä olisi jokin toinen tehdas, Kylmälä harkitsisi myyntiä.
”Minä olen jo vanha, mutta kyllähän nuortenkin täytyy pystyä elämään täällä”, pohtii Kylmälä.
Kirjoita kommentti
Vuosi 2012 ja kansainvälisyys
01.11.2011
Kyläluudat liikkeelle
21.10.2011
Nuoret välittävät musiikin voimaa
07.09.2011
Nuoriso Leader siivittää nuoret muusikot menestykseen
